Kari Kulmala Perusarvot koetuksella

Naakka rauhoittamattomien lintujen luetteloon

Naakka ollaan lisäämässä metsästyslain rauhoittamattomien lintujen luetteloon. Tämä on oikea ja odotettu esitys hallitukselta! Monet maanviljelijät huokaavat, että viimeinkin. Esityksellä pyritään rajoittamaan naakkakannan kasvusta johtuvia vahinkoja ja haittoja.

Suomen naakkakanta on kasvanut erittäin voimakkaasti erityisesti 2000-luvulla. Kannan runsastuminen lähes koko Suomen alueelle on johtanut myös naakkojen aiheuttamien haittojen ja vahinkojen lisääntymiseen. Naakat muun muassa aiheuttavat satovahinkoja, rikkovat säilörehupaaleja, pesivät hyvin usein rakennusten savupiippuihin ja muihin rakennusten syvennyksiin sekä sotkevat ulosteillaan parveutumisalueiden ympäristöä. Naakkojen ulosteet aiheuttavatkin tietynlaisen hygienia- ja tautiriskin. 

Naakkojen aiheuttamista vahingoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ovat vuosina 2012–2016 maksaneet yhteensä yli 400 000 euroa avustusta. Pääosa avustuksista on käytetty maatalousvahinkojen korvaamiseen. Lain voimaantulon jälkeen vahinkojen korvaamiseksi ei enää maksettaisi avustusta.

Lintudirektiivin 7 artikla mahdollistaa naakan osalta lajin ympärivuotisen rauhoituksen purkamisen. Tämä mahdollistaa luonnonsuojelulain poikkeuslupajärjestelmää laajempia toimia naakkojen aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi.

Esityksen mukaan naakan rauhoitus puretaan lisäämällä naakka metsästyslain rauhoittamattomien lintujen luetteloon. Pidän hallituksen esitystä erittäin hyvänä. Samalla tulisi sallia naakkojen ja varisten pyynti ns. varishäkeillä, jotka olivat erittäin tehokkaita lintukannan vähentämisessä, silloin kun ne vielä olivat sallittuja. Häkkiin linnut jäävät elävinä jolloin muun muassa rauhoitetut linnut voidaan sieltä vapauttaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Voihan sitä poliittisia irtopisteitä yrittää vaikka naakkojen avulla. Meillä on naakkoja vaikka kuinka paljon kuin myöskin muita varislintuja. Eivät minun elämääni ole haitanneet ja vasta näinä päivinä sitten naakoista, muuten kuin susistakin, kerätään irtopisteitä poliitikoille.
Vaikka nyt Siniset sammuva puolue ovatkin, silti, luonnon eläinten käyttäminen keppihevosena irtopistekeräilyssä; ainakaan Sinisten kohdalla ei tule onnistumaan.
Meillä tosiaan on paljon naakkoja ja susiakin oli kunnes "katosivat".
Luonto ja luonnon eläimien käyttäminen politiikan keppihevosena kuvaa henkilön melko putkinäköistä maailmaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset